Paikalliset arkistot sähköisesti saataville – liikkuvat digitointiasemat tallentavat aineistoja eurooppalaiseen portaaliin

Kotien ja kylien arvokkaita historiallisia arkistoja on vaivannut ongelma: kuinka ne saataisiin laadukkaasti digitoiduksi? Nelivuotinen Community as Opportunity -hanke ratkoo yksityisten hallussa olevien historiallisten aineistojen digitointiin, julkaisuun, uudelleenkäyttöön ja sähköiseen pitkäaikaissäilytykseen liittyviä ongelmia.
Neljän liikkuvan digitointiaseman avulla ja kuljetuskustannusten hinnalla kotiseututoimijat ja harrastuspiirit voivat lainata välineet aineistojen digitoimiseen. Aineistot tallennetaan eurooppalaiseen Topoteekki-portaaliin, jonka yhteydessä tehdään luovutussopimus, jotta topoteekkien sisällöt ovat paikallistoimijoiden lisäksi tutkijoiden, median ja digitaalisten palvelujen kehittäjien käytettävissä. Suomessa on tällä hetkellä kahdeksan aineiston esittämiseen tarvittavaa topoteekkia, joita voidaan luoda paikallisesti, alueellisesti tai Euroopan tasolla, kuten esimerkiksi Säkylässä ja Saamenmaalla.
Vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa.