Pääkaupunkiseutu kerää toimipisterekisterit yhteiseen palveluun – toimipistetietoihin kytketään entistä vahvemmin myös sähköinen asiointi

Tällä hetkellä toimirekisteripisteperheelle kehitetään 3D-kaupunkimallia rakennusten sisätiloja myöten saavutettavuuden ja esteettömyyden ja toimipistetietojen kautta tapahtuvan asioinnin kehittämiseksi ja parantamiseksi. Toimipistetietoihin kytketään entistä vahvemmin sähköinen asiointi, kun palvelukartan kautta asiakas pääsee suoraan sähköiseen asiointiin. Toimipisterekisteritiedot voidaan kytkeä myös muihin kaupungin palveluihin. Esteettömyyssovellusta käyttävät myös valtio ja muut sidosryhmät.
Kymmenen vuoden kuluessa hioutunut ketterä kehitys sujuu hyvin sitoutuneesti ja innostuneesti kuunnellen loppukäyttäjiä, niin tuottajia kuin käyttäjiä. Samassa hengessä palveluja kehitetään myös jatkossakin. Mukana kehittämistyössä on ollut kaupunkien lisäksi järjestöjä, asiantuntijoita ja kaupungin eri toimialoja. Kehitystyö ja työn tulokset ovat avoimia ja dokumentoituja, jotta ne ovat hyödynnettävissä ja otettavissa käyttöön. Vuonna 2017 palvelukartalle tehtiin yli seitsemän miljoonaa hakua ja rajapintojen kautta tietoa haettiin yli 22 miljoonaa kertaa.
Digioppimme:
”Ainahan voisi vastata: ei ole mahdollista, tehdään mieluummin näin! Mutta tiimityöskentely monipuolisten, eri yhteistyötahojen kanssa on hionut työskentelyä ja opettanut pohtimaan kaikenlaisia vaihtoehtoja, joten mahdottomista tuleekin mahdollisia, kun asiaa ajatellaan uudelleen.”
Vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa.