3D-palvelun avulla voi tutustua kaupungin tulevaisuuteen

Miltä tuntuisi kurkistaa oman kaupungin tulevaisuuteen ennen kuin peruskiveäkään on muurattu? Hyvinkään kaupunki kehittää 3D-kaupunkimallia, jonka kautta kaupunkilaiset voivat katsoa tulevan kaupunkikeskustan kehittämiseen ja osallistua keskusteluun kaupungin kehittämisen tulevaisuudesta.
3D-palvelun avulla kaupunkilaiset ja yritykset voivat osallistua vuorovaikutteisesti kaupungin kehittämiseen ja ideoimaan kolmiulotteisesti. Mobiililaitteen avulla kaupunkialueen tulevaisuudenkuvaa voi tarkastella myös paikan päällä. Hankkeen tarkoituksena on lisätä eri tahojen yhteistyötä ja vuorovaikutusta, kaupungin toiminnan avoimuutta ja auttaa ymmärtämään kaupungin kehittämiseen liittyviä asioita ja näkökulmia.
Tuotos on skaalattavissa ja avointa dataa hyödyntämällä palvelusta saadaan vielä enemmän irti. Hyvinkääläiset pääsevät kokeilemaan palvelua, kun se julkaistaan syksyllä 2018.
uoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa.