Pohjanmaan maakunnan digitukijoiden ja Kelan yhteistyöstä hyötyvät kaikki
Pohjanmaan maakunnan digitukipilotin ja Kelan yhteistyön kehittäminen alkoi alueen digituen toimijoille suunnatussa esittelytilaisuudessa Vaasan kirjastossa vuoden 2018 joulukuussa. Tilaisuudesta oli kuullut myös Kelan erikoissuunnittelija Tuula Närvä, joka työnkuvansa puolesta kiinnostui tilaisuudesta.
”Idea voimien yhdistämisestä syntyi ensitapaamisella, kun huomasimme, että yhteistyö voisi tarjota mahdollisuuden laajaan yhteistyöhön, joka hyödyttäisi molempia osapuolia. Näin Kelasta tuli luonteva osa digitukiverkostoa Pohjanmaalla”, kertoo projektisuunnittelija Mirva Gullman Pohjanmaan maakunnasta.
Yhteistyömallin lähtöasetelmana oli molemmin puoleinen hyöty: lähes jokainen suomalainen tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä Kelan palveluita, ja suuri osa asiakkaista hyötyisi mahdollisuudesta käyttää näitä palveluita sähköisesti. Koska asiointitaidot ja mahdollisuudet vaihtelevat, Pohjanmaan digitukiverkoston tuki auttaa tässä Kelaa.
Samaan aikaan digitukijat saavat Kelalta palveluiden asiantuntemusta ja perehdytystä siihen, miten Kelan palveluita käytetään. Närvä kertoikin Pohjanmaan verkoston infotilaisuudessa Kelan digitaalisista palveluista ja mahdollisuuksista digineuvojien tukeen. Vastaavia infotilaisuuksia on järjestetty kohdennetusti myös esimerkiksi kirjastojen ja Vaasan keskussairaalan työntekijöille.
Kasvu valtakunnalliseksi yhteistyöksi tapahtui kuin luonnostaan
Pohjanmaan maakunnan ja Kelan yhteistyötä pidettiin esillä digitukiverkostossa molempien tahojen toimesta. Vaikka aluksi yhteistyömallia suunniteltiin vain maakuntatasolla, malli kasvoi, koska vastaavanlaiselle yhteistyölle oli myös valtakunnallista tarvetta. Nyt Kela kehittää digitukea valtakunnallisesti osana verkostoa ja yhteistyö tulee vielä vahvistumaan. Yhteistyössä edetään kumppaneita kuullen ja yhteisiä toimintamalleja ylläpitämällä.
”Olemme saaneet yhteistyöstä positiivista palautetta verkostoltamme. Kelan lähestyttävyys ja yhteistyön helppous on herättänyt myös positiivista hämmästystä. Muille maakunnille antaisimme vinkin: Ennakkoluulot pois! Emme suunnitelleet, että näin tiivistä yhteistyötä tulisi Kelan kanssa, mutta hommat etenivät näppärästi, kun tartuimme hyvään tilaisuuteen ja löysimme yhteisen tavoitteen”, Gullman jatkaa.
Myös Närvä kertoo yhteistyön hyödyistä: “Yhteistyö on tukenut asiakaslähtöistä toimintaamme. On paljon asiakkaita, jotka hyötyvät digituesta. Aina ei tarvita maailmaa mullistavia kehittämishankkeita, vaan kumppaneiden ja yhteisen tekemisen tunteminen riittää. Nyt tiedämme, millaista digitukea verkoston kautta on tarjolla ja miten voimme toinen toisiamme siinä tukea.”
Pohjanmaan maakunnan ja Kelan yhteistyön avulla maakunnan digitukijat kasvattavat palveluiden asiantuntemustaan ja Kela pystyy kehittämään asiakaskokemustaan ja -palveluaan paremmaksi.