Digitumpelot arkipäiväisti digituen Kymenlaaksossa
Ajatus Kymenlaaksolaisesta perheestä oli aluksi vain hassu ajatus. Olimme Digitukiverkoston kanssa käyneet palvelumuotoilun työpajan läpi, missä persoonatyökalun kanssa loimme hahmoja digituen tarvitsemisen näkökulmasta. Ajatus ei kuitenkaa antanut rauhaa. Käynnistimme uuden työpajan, jossa synnytettiin Kymenlaaksolaisen ydinperheen hahmot, isä Joni, äiti Tiina ja lapset Pinja ja Leo. Vieläkin aihio tuntui haparoivalta, talolta ilman seiniä ja kutsuimme juuri valmistuneen graafikon Emma Pakarisen apuihin. Juuri ennen kesälomia hän loi isähahmolle Jonille ulkoasun. Annoimme suurta peukkua ja heinäkuun aikana syntyikin 12 graafista hahmoa; serkkuja, kummeja, enoja, eksiä ja isovanhemmat.
Ajatus oli hahmojen, digitumpeloiden, kautta tuoda digisyrjäytyneitä toimijoita lähemmäksi ja auttaa digiavun viestimisessä avuntarvitsijoille. Elokuun alussa ymmärsimme etteivät pelkät hahmot riitä, vaikka heihin oli jumpattukin syvyyttä; elämänhistoriaa, sähköisen asioinnin vaateet ja kuinka he niistä selviävät. Ymmärsimme, että hahmot tarvitsevat ympärilleen tarinoita. Ihmishahmo ja tarina, hyväksyntä ja auttaminen: tämä on meidän lähestymiskonsepti. Digitumpelot, toimivaa työkalua laajentaa koko digituki verkosto toimijoille ja viestittää kuntalaisten suuntaan.
Aloitimme verkoston eri toimijoiden kanssa luomaan sarjakuvia. Yksi kerrallaan ja julkaisu ilmaisjakelulehdissä koko Kymenlaakso kattaen. Rinnalle otettiin radiomainos. Kanavavalinnoissa keskityimme niihin, joilla tavoittaisimme digisyrjäytyneet parhaiten. Hahmojen kautta väritimme myös Kymenlaakson digitukipalveluiden esitettä, joka on jaossa kaikissa kirjastoissa, kuntien asiointipisteissä ja kohtaamispaikoissa ja näiden jakelupisteiden oheen lisätään pahviset hahmot. Lisäksi forum teatterin ratkaisukeskeisyyttä huomioiden olemme hahmoina luoneet digitukivideoita.
Digitumpelot tunnetaan
Voimme sanoa onnistuneemme jo näin lyhyen ajan tiimoilta. Toimijakentässä kaikki tietävät kuka on Tiina tai Joni tai mitä Digitumpelot tarkoittaa. Siitä on vähän jo tullut hyväksyttävä lentävä lause ”olinpa taas digitumpelo!”. Kehitys ei tule jäämään tähän, olemme jo luoneet toimijakentän puolelle hahmoja kuten kirjastotoimija, lääkäri ja hoitaja. Olemme innoissamme asiasta. Digipalveluiden löydettävyys on meille sydämenasia.