Digitalisaation synnyttämiä kuiluja tulee tutkia

Digitaalisuuden luomaa eriarvoisuutta on tutkittu niin kauan kuin internet on ollut olemassa.

Tutkimuksen ensimmäinen aalto (1995-2005) keskittyi siihen, keillä oli pääsy tai ei ollut pääsyä tietokoneisiin ja internettiin. Tätä kutsutaan ensimmäisen tason digitaaliseksi kuiluksi.

Kehittyneissä maissa ero internetin käytössä syntyi nopeasti varakkaiden ja vähävaraisten, nuorten ja vanhojen sekä jonkin verran myös miesten ja naisten kesken. Nämä erot ovat viime vuosina kaventuneet, mutta kehitysmaissa digitaaliset kuilut ovat vasta syventymässä. Tällä hetkellä vähän yli puolet maapallon väestöstä pääsee internettiin henkilökohtaisella laitteella.

Toisen tason digitaalinen kuilu syntyy eri ihmisryhmien eritasoisen digiosaamisen kautta.

2000-luvulla on tutkittu tietotekniikan käytön tiheyttä ja sen eri käyttötarkoituksia. Lisäksi tutkijat ovat verranneet digitaitojen opettelua uuden kielen opetteluun (Dalvit 2018). Myöhemmässä iässä digitaalista käyttöä opettelevia voidaan luonnehtia digitaalisiksi maahanmuuttajiksi, joille uuden kielen haltuunotto on hitaampaa ja työläämpää kuin nuorille. Kun syntyy diginatiiviksi ympäristöön, jossa on helposti tarjolla laitteet ja houkuttelevat käyttömahdollisuudet, saa etulyöntiaseman.

Jos digiosaaminen mielletään uutena kielenä, voi joillekin tuottaa ongelmia se, että länsimaisen kulttuurin logiikka on ikään kuin sisäänrakennettu tietotekniikkaan ja internettiin, mikä näkyy mm. englanninkielen hallitsevana asemana internetin sisällöissä. Tähän on muiden sopeuduttava tai luotava rinnalle jotain vastaavaa omasta kulttuurista käsin.

Kolmannen tason digikuilu on keskittynyt digikäytön hyötyihin ja vaikutuksiin.

Viime vuosina tutkimus on kohdistunut siihen, miten digiteknologian käyttö tai käyttämättä jättäminen vaikuttaa ihmisen arkeen ja elämään. Digitaalinen media voi periaatteessa yhtäältä vahvistaa, toisaalta vähentää eriarvoisuutta. On liian suoraviivaista ajatella, että pelkkä laitteen hankinta ja sen käytön alkeiden opettelu johtaisi automaattisesti johonkin merkitykselliseksi koettuun käyttäjän elämän laadun paranemiseen. Tämän selvittämiseen eivät riitä tilastolliset tiedot käytön määrästä tai tiheydestä.

Kolmannen tason digikuilun ymmärtämiseksi tarvitaan laadullista ja etnografista tutkimusta erilaisten ihmisten konkreettisista digikäytön tilanteista. On myös kiinnitettävä huomiota siihen, millaista toimijuutta digikäyttö lisää. Olemmeko käyttäjinä passiivisia mediasisältöjen kohteita ja kuluttajia vai pystymmekö käyttämään digitaalisuutta luovuutemme jatkeena ja uuden tuottamisen välineenä?

Tulevaisuudessa digitaidoista on yhä enemmän tulossa jokaiselta vaadittava kansalaistaito.

Esimerkiksi Tanskassa lainsäädäntö on määrittänyt ihannekansalaisen olevan digikansalainen, joka käyttää kaikkia julkisia palveluja ensisijaisesti digitaalisina. Mikäli kansalainen ei pysty tai halua käyttää palveluja digitaalisesti, tämä käsitellään poikkeuksena, johon on erikseen anottava lupa (Hjelholt & Schou 2018).

Suomessa digitaalinen ensisijaisuus koskee julkisten palvelujen tuottajia ja todennäköisesti pian myös yrityksiä, mutta ei vielä kansalaisia. Uskallan ennustaa, että jo tällä on merkittäviä vaikutuksia ihmisten arkeen ja tapaan hoitaa asioitaan.

Julkisten palveluiden kehittyessä kohti digitaalisten palvelujen ensisijaisuutta meidän on kysyttävä ketkä hyötyvät digitaalisesti tarjottavista palveluista ja ketkä jäävät marginaaliin? Miten yhteiskunta pitää huolta kansalaisten digiosaamisen jatkuvasta kehittämisestä? Ja miten digitaalinen käyttö ja lisääntyvä digivälitteinen vuorovaikutus muuttavat kulttuuriamme?

Viidellä tutkijalla, joista minä olen yksi, on ollut mahdollisuus osallistua Digi arkeen neuvottelukunnan toimintaan yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa. Olemme kuulleet niitä huolenaiheita, joita digitalisaatioon liittyy.

Tutkimus auttaa ymmärtämään missä ja mitkä ovat digitalisaation mahdollisuudet ja riskit eri ihmisryhmien kannalta.

Lähteitä ja lisätietoa:

• Van Dijk, J.: Afterword: the state of digital divide theory. (s. 199-206) Teoksessa: Theorizing Digital Divides. 2018. (eds.) Ragnegga, M and Muschert G.W. London and New York: Routledge.
• Dalvit, L. : ”The language metaphor”: an epistemological approach to the digital divide. (emt. s. 75-87)
• Kretchmer, S.B.: Theorizing digital divides through the lens of the social construction of technology and social shaping of technology. (emt. s. 88-102)
• Hjelholt, M. and Schou, J.: The digital divide and classifications: the inscription of citizens into the state. (emt. s. 173-185)
• Digi arkeen -neuvottelukunnan terveiset ministerille,11.2018 (youtube.com)