Tulevaisuus ilman ahdistusta ja pelkoa? Oikeanlainen digituki käyttöön!

Oppimisteoreettiset näkökulmat avaavat mielenkiintoisen ikkunan digitukeen

Jotta digituki toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, tulisi sitä mielestämme pohtia kriittisesti ja määritellä tarkemmin erityisesti oppimisen näkökulmasta.

Behavioristinen näkökulma oppimiseen korostaa ärsyke-reaktio-tyyppistä toimintaa, jolloin oppimista tuetaan ulkoa päin tapahtuvan ohjauksen avulla. Oppimista pyritään edistämään selkeiden tehtävien, palautteen, palkkioiden ja sanktioiden avulla. Tällaista ”paina tuosta ja sitten tuosta” digitukea on tarjolla melko paljon. Osa digituen hakijoista kaipaakin juuri tämän tyyppistä apua, jossa hän oppii tietyllä laitteella painamaan tiettyjä näppäimiä tietyssä järjestyksessä, jotta saa aikaan toivotun toiminnon. Tämä tuo helpotuksen akuuttiin ongelmaan, mutta ei useinkaan pidä sisällään ymmärrystä siitä, miten laite toimii tai mitä oikeastaan tulikaan tehtyä.

Kun lähtökohtana on kognitiivinen näkökulma oppimiseen, opastamisprosessissa keskitytään erilaisten ajattelustrategioiden ja mielen sisäisten oppimisprosessien kehittämiseen. Tällöin oppiminen rakentuu aiemmin opitun päälle ja oppimismotivaation taustalla on usein ristiriita olemassa olevan tiedon ja tarpeen välillä. Digituen osalta tämä vaatii opastajalta jo enemmän aikaa ja pedagogisia taitoja kuin edellä kuvattu akuuttien ongelmien ratkaiseminen. Tällaisessa opastamisessa digituen antajalla täytyy olla tietoa ja kykyä tukea opastettavan ymmärryksen syntymistä.

Nykyisin vallalla olevan konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan ymmärrys rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oppiminen on sidoksissa sosiaaliseen kontekstiin. Tällöin opastaja ei enää ainoastaan tarjoile uutta tietoa opastettavalle, vaan opastaja ja opastettava oppivat yhdessä. Parhaimmillaan esimerkiksi vertaisohjauksena annettu digituki onkin juuri tällaista yhdessä pähkäilyä, johon liittyy myös digilaitteen toiminnan laajempi ymmärrys.

Elämme teknokulttuurissa – ymmärrystä tarvitaan

Digituen tulisikin tähdätä laaja-alaisen ymmärryksen synnyttämiseen ja tukemiseen. Elämme jo nyt teknokulttuurissa, jossa teknologisilla elementeillä on arjessamme yhä suurempi merkitys. Jos digituki jää yksinomaan tulipalojen sammuttamisen, eli erilaisten pikaopastusten varaan ilman ymmärryksen rakentamista, se saattaa osaltaan vain lisätä digiähkyä, väsymystä ja ahdistusta, jotka jo nyt vaivaavat monia ihmisiä. Jos pystymme tuen avulla tuottamaan laajempaa ymmärrystä teknologistuvan maailman toiminnasta ja sen lainalaisuuksista, ihmisten on mahdollista soveltaa osaamistaan, vaikka jokin laite tai ohjelma muuttaisikin muotoaan tai päivittyisikin uuteen.

Kattavan digituen lisäksi tarvitsemme lisää myönteisiä roolimalleja, jotka vahvistavat itsetuntoamme teknologian käyttäjinä. Teknologia on ihmisten suunnittelemaa ja kehittämää, ja Linda Liukkaan kaltaiset henkilöt työskentelevät sen puolesta, että ihmisten oma toimijuus suhteessa teknologiaan kasvaa. Toimijuuden lisääntymisestä voi seurata positiivinen kierre, jossa yhä useampi laite tai sovellus rakentuu yhteisön omista tarpeista käsin, ei päinvastoin.

Ruokitaan teknologista mielikuvitustamme!

Parhaimmillaan digituen tehtävänä olisi ruokkia teknologista mielikuvitustamme, kuten eräs seniorituutori asian ilmaisi. Sen avulla meidän on mahdollista kuvitella itsellemme parempi tulevaisuus ilman ahdistusta tai pelkoa. Teknologisen mielikuvituksen avulla meidän ei tarvitse ainoastaan kuvitella asioita, jotka ovat mahdollisia, vaan erityisesti niitä asioita, joita tulisi tehdä ja millaisia teknologioita ihmiset tulevaisuudessa tarvitsevat (Balsamo 2011). Näin emme jää pelkästään teknologian passiivisiksi käyttäjiksi, vaan meistä tulee aktiivisia suunnannäyttäjiä.

Ihmisillä tulee kuitenkin olla oikeus määritellä itse roolinsa teknologian käyttäjinä. Jokaisen ei tarvitse olla ”aktiivinen suunnannäyttäjä”, eivätkä erilaiset roolit saa olla ylhäältä päin määriteltyjä ja annettuja. Omaan aktiiviseen toimijuuteen kuuluu mahdollisuus valita erilaisten digituen muotojen välillä ja päätös opetella itse digilaitteiden käyttöä. Myös ei-käyttö on sallittava. Tämän takia teknologisen mielikuvituksen tukemisessa ja digitaitojen opastamisessa on huomioitava ihmisten ja oppimistarpeiden yksilöllisyys.

Lähteet:

Balsamo, Anne 2011, Designing Culture: The Technological Imagination at Work. Duke University Press: Durham & London.