Digityöntekijät työskentelevät vuorokauden ympäri Vantaan Talouspalvelukeskuksessa Vantaan kaupungin talouspalvelukeskuksessa aloitti ensimmäinen digityöntekijä eli ohjelmistorobotti ostolaskujen tiliöinti- ja reitittämistehtävissä tammikuussa 2018. Ensimmäisestä pilotointivaiheesta...
Ohjelmistorobotiikka helpottaa lupakäsittelijän työtä Oulussa Termit ohjelmistorobotiikka, tekoäly ja digitalisaatio nousevat usein esille, kun puhutaan toimintojen ja prosessien tehostamisesta sekä automatisoinnista. Samassa yhteydessä myös aiheellisesti...
Tieto päätöksenteon tukena – mikä muuttuu? Tiedolla johtamisen teemat ovat jo pidempään olleet merkittävä osa johtamista ja päätöksentekoa koskevaa keskustelua. On helppoa olla samaa mieltä siitä, että päätösten tulisi perustua faktapohjaiseen...
Digimuutos: opittavaa kuitenkin historiastakin? ”Teollisen vallankumouksen tärkein tekijä oli tuotantovälineissä 1700-luvulla tapahtunut, ihmettä lähennellyt kehitys, jonka myötä tavallisen väestön elämä mullistui tuhoisalla tavalla.” ([1] s. 79)