Podcast: Digi ekaksi – julkishallinnon digipalveluista yhtenäiset ja laadukkaat

Kuva: Mikko Törmänen
Podcast-sarjassa Digi ekaksi käsitellään digitaalisten palveluiden kehittämisen haasteita, lainsäädäntöä sekä yhtenäisten toimintatapojen ja laatukriteerien hyödyllisyyttä. Sarjassa hankepäällikkö Petteri Ohvo (VM) ja suunnittelija Henriikka Eloluoto (VRK) saavat vieraakseen asiantuntijoita, jotka tuntevat näitä teemoja. Pääset kuuntelemaan kaikki viisi jaksoa tämän artikkelin yhteydestä. Jaksot löytyvät myös yleisimmistä äänen suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta ja Applen podcast-kirjastosta.

Helppokäyttöiset ja laadukkaat palvelut ovat kaikkien etu. Ne ovat välttämättömät, jos ja kun halutaan ohjata julkishallinnon asiakkaat asioimaan ensisijaisesti sähköisesti. Keväällä työnsä on aloittanut kaksi laaja-alaista työryhmää, jotka ovat kehittäneet yhtenäisiä toimintatapoja sähköiselle asioinnille sekä digitaalisten asiointipalveluiden laatukriteeristön. Lisäksi digitaalisia palveluita ohjaavan lainsäädännön nykytilasta on tehty selvitysraportti.

Jakso 1: Lakiviidakossa on vaikea kehittää

Istuva hallitus on asettanut tavoitteeksi, että me suomalaiset asioisimme viranomaisten kanssa ensisijaisesti sähköisesti, siis verkossa, ei konttorissa rupatellen tai puhelimella pirauttaen.

Lapin yliopiston oikeustaloustieteen professori Kalle Määttä sukelsi nykyiseen lainsäädäntöön ja selvitti mitä pitäisi tehdä, jotta virastoissa ja kunnissa voitaisiin kehittää verkkopalveluja sellaisiksi, että kansalaisten olisi helppo ja mukava niitä käyttää. Löysikö professorismies viidakkoveitselle käyttöä?

Jakso 2: Yhteisiä toimintatapoja hyödyntämällä kehittäminen on tehokkaampaa

Laaja-alainen työryhmä on työstänyt liudan suosituksia, joiden ideana on tuoda tehoa julkishallinnon digipalvelujen kehittämiseen sellaisiksi, että asiakkaat mieluiten hoitavat asiansa verkossa.

Mitä Kansaneläkelaitoksella ajatellaan tällaisista toimintatapojen suosituksista? Studiossa keskustelemassa on yksikön päällikkö Pirkko Kilpeläinen, joka on ollut mukana toimintatapatyöryhmässä.

Jakso 3: Yhtenäiset digipalvelut ovat asiakkaan ja viranomaisen etu

Samalla logiikalla toimivat ja yhtä laadukkaat digipalvelut ovat asiakkaan etu. Näin ajattelee laaja-alainen työryhmä, joka on tuottanut suosituksia digipalvelujen kehittämiseen. Mitä tämä tarkoittaa kuntakentälle?

Studiossa keskustelemassa on hankejohtaja Päivi Saalasto Turun kaupungilta. Hän haastaa julkishallinnon tahot vaikkapa räjäyttämään organisaatiosiilot, jotta asiakkaat saisivat parempaa palvelua.

Jakso 4: Digitaalisten asiointipalvelujen laatu ei ole utopiaa

Jotta asiakkaat hoitaisivat asiansa mielellään verkossa, asiointipalvelujen laadun tulisi olla hyvä. Tähän on tarttunut työryhmä, joka esittää 22 laatukriteeriä ja monia käteviä työkaluja laadun parantamiseksi.

Miten Maahanmuuttovirasto on kyennyt parantamaan asiakkaittensa palvelukokemusta? Studiossa näistä teemoista on keskustelemassa asiakkuusjohtaja Harriet Mallenius.

Jakso 5: Lainsäädäntöuudistukset eivät riitä. Jotakin pitäisi vielä tehdä – mitä?

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta astunee voimaan tammi-helmikuussa 2019. Laissa on viranomaisille uusia velvoitteita, joiden ajatellaan ajavan asiakkaan etua. 

Kuinka pitkälle tällä pötkitään? Pitäisikö ajattelu ja lainsäädäntö räjäyttää uudelle taajuudelle, jotta digi oikeasti palvelisi Suomea?

Sarjan viimeisessä jaksossa studiossa keskustelemassa ovat neuvotteleva virkamies Tomi Voutilainen ja yksikön päällikkö Maria Nikkilä valtiovarainministeriöstä.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja